Climbing up the walls


Nuhänenä täällä päivää. Viikonloppuna hankin itselleni oikein mukavan ja hehkeän kurkkukipuyskän ja järkyttävän nuhan. Eilinen meni lähinnä sohvalla loikoillessa ja siinä sivusilmällä katsoen leffoja. Aamun aloitti eilen Turtles-leffa (tosin eihän se pärjännyt mitenkään sille alkuperäiselle Turtlesille).




Perjantaina oltiin jopa näin edustava!

Tänään töissä ollut hyvin hehkeä fiilis, kun nenä siis vuotaa ja yskittää. Toivottavasti en ole vahingossa kakonut kenenkään asiakkaan korvaan. Päätäkin kolkuttelee tässä mukavasti. Mutta se töistä.

Lauantaina näin pitkästä aikaa Moonaa, oli ihana viettää rakkaan ystävän kanssa kaksinkeskeistä aikaa. Vikkula -kammosta päästään jo melkein kokonaan ja loppujen lopuksi se on ihan ok mesta, tosin syö lompakkoa.

Lauantaina pääsinkin uuden kynsienlakkaus menetelmän pariin. Tälläiset "liukuvärjäykset" on siistejä ja yksinkertaisia tehdä.Vinkin sain blogista nimeltä: Katse kohti kynsiä. Aivan loistavia niksejä, sekä selkeitä ohjeita. Tälläinen tumpelokin ymmärtää.


             Tässä ekat kynnet.                       Ja tässä toiset liukuvärjäyskynnet.


Iskä tuli lopulta Suomeen. Sain tuliaiseksi Tiffanyn kaulakorun. Ai, että mä tykkään!
Ajattelin, että tuohon voisi hommata pari sellaista "lisäkorua" jostain kultasepänliikkestä, ettei olisi noin paljas.
Mutta onhan tuokin nätti.












maanantai 7. tammikuuta 2013

Lähetä kommentti

About

20-Vuotias kirjoittelee elämästään, harrastuksestaan: postcrossingista sekä kirjeenvaihdosta. Tarinoita sieltä ja vähän täältä. Liityhän lukijaksi! Yhteys: closedangel(at)gmail.com

Lukijat

Sisällön tarjoaa Blogger.

Blog Archive