Tälläinen vaaleanpunainen kirjekuori lähti

Venäjälle uudelle kirjekaverille.

Viime aikoina mulle on tullut pari kirjettä,

joiden lähettäjän osoitteista en saa millään ilveellä selvää.

Oon sitten vain irroittanut kirjekaverin kirjoittaman osoitteen ja

liimannut sen kirjekuoreen. Sekä alle kirjoittanut maan minne menossa.

Toivottavasti näin kirjeet löytävät perille.

Harmittaa vaan leikellä noita vastaanotettuja kirjekuoria.

Tässä muutama postikortti joita tullut vastaanotettua Postcrossingin kautta. Erityisesti tykkäsin tuosta

punaisesta kortista. Niin ihastuttava!

Oon taas askarrellut paljon kirjekuoria, mutta nyt odottelen että pääsisin vastaamaan kirjeisiin ja täten käyttämään ja kuvaamaan kirjekuoria joita olen tehnyt. Oon aikalailla tottunut että 1 kirje / päivä tulee. Eilen, kun postin mukana ei tullut mitään, niin harmitus oli suuri. Tykkään enemmän siitä että tulee kirje päivässä kuin sillain, että tulee yhtenä päivänä monta kirjettä. Töiden jälkeen jaksan keskittyä 1-2 kirjeeseen korkeintaan vastaamaan.

Mitenkäs te? Tykkäättekö tuollain samoin 1 kirje / päivä vai monta kirjettä päivässä?

Epätoivoisen taistelun jälkeen pääsin vihdoin aloittamaan postauksen. Syystä tai toisesta Blogger ei päästänyt ollenkaan tähän kirjoituspohjaan vaan päätti latailla ja latailla. Mutta, nyt vihdoin tässä, kun viimeinen työtunti pyörähtää käyntiin ja sitten alkaa viikonloppu.

(c) We Heart It / Priyanshi_chhabra

Olen jo muutaman päivän ajan miettinyt tämän postauksen kirjoittamista, nyt rohkenin tai osaan valita sanani paremmin. Tästä asiasta olen jutellut kotona ja kavereiden kanssa, eikä tätä ole tyrmätty, miksi olisi, koska tahdon vain olla niin sanottua keskivertoa parempi ihminen.

Vaikka olen vasta 19-vuotias, olen kokenut elämässäni kaikenlaista, niin hyvässä kuin huonossa. Tällä hetkellä olen palkkatyössä, ihan ok:sti tienaavana, mutta en kuitenkaan halua jumittautua tähän loppuelämäkseni ja miettiä 20 vuoden kuluttua että miksi olen tässä ja onneton. En halua väittää, että tuossa elämänmallissa olisi jotain vikaa, joillekin se voi sopia, minulle ei.

Olen perheestä, jossa ei ole ollut rahaa liiemmälti, mutta aina on pärjätty. Ei ole ollut varaa tuhlailla tai aina ylimääräisiin menoihin, mutta ruokaa on riittänyt, puhtaita vaatteita, eikä harrastuksissakaan ole jouduttu säästökuurille, ainakaan kovin usein.

Äidin kanssa asuessa raha oli tiukemmassa eikä joka kuukausi saanut uusia vaatteita, ja isompia hankintoja joutui miettimään ja niihin säästämään. Olen ollut 15-vuotiaasta asti enemmän ja vähemmän töissä ja oppinut "rahan arvon". Nykyään rahaa kuluu erilailla kuin nuorempana, mutta sitä ei ole silti tuhlaamiseen asti, ja isompia hankintoja on pakko miettiä ja niihin on pakko säästää, jos tämmösiä haluaa tehdä. Voin silti valita kaupasta, että ostanko halppis kokista, vai ihan "oikeaa" Coca-Colaa.

Vaikka olen päättänyt, että haluan tienata tulevaisuudessakin enemmän kuin sen ikäinen keskiverto nainen, olen päättänyt tehdä muita asioita, joissa olen keskivertoa parempi. Tämä antaa ehkä pinnallisen kuvan itsestäni...en kyllä pidä itseäni pinnallisena tai ihmisena, joka haluaa olla "parempi kuin muut", mutta haluan kehittää itseäni.

Tässä projektissa tarvitaan onnea ja kovaa työtä, toivon että tuota onnea on suotu minulle sen verta, että pääsen tavoitteeseeni tulevaisuudessa. Jos ei..sille en mahda mitään, mutta kovasti ainakin yritän kehittää itseäni siihen suuntaan.

Uusi viikko ja uudet kujeet. Nyt on muutama asia, joista pitää hehkuttaa, värjäsin maanantaina hiukset. Olen löytänyt sisäisen ja salassa olleen kipinän, ja olen käynyt jo kahdesti tällä viikolla salilla. Tänäänkin töissä on salikamat messissä ja lähden kuuden jälkeen, päästyäni töistä nosteleen vähän rautaa.

Ostin myös uuden treenikassin itselleni,
tuomaan hieman motivaatiota.

Mennään ensinnä tuohon sali-innostukseen (vaikka ajattelinkin siitä joskus tehdä laajemmankin postauksen). Lauantaina siskoni Elli retuutti minut salille, ihan kokeilumielessä. Innostuin niin, että hommasin nyt ensialkuun yhden kuukauden jäsenyyden. Toivon, kyllä että tämä innostus jatkuu mahdollisimman pitkään. Elli lupautui myös mun omaksi "Personal Traineriksi", ja paras kyllä motivaation tuoja on, kun sisko karjuu salilla korvanjuuressa. Oon muutenkin innostunut siitä, että saa viettää "omaa"aikaa, mutta ei pyörittele salilla päässää mitään ihmeellisiä juttuja, vaan se nollaa fiiliksiä aika hyvin...Tästä varmasti on monta tutkimustakin tehty.

Uutta kuvaa hiuksista, nätisti puhelimella napsittu töistä.

Nyt päästään treenijutuista mun hiuksiin, jotka Moona ihanasti värjäsi mulle maanantaina. Oon taas niin onnellinen, kun on lisää vaaleita raitoja tässä päässä. Oon jotenkin superpaljon innostunut tästä raidoituksesta, kun on vaaleita hapsuja päässä. Tätä menoa olen varmaan jossain vaiheessa kokonaan blondi.

Tulin tätä eilen miettineeksi firman koulutuksessa. Kun on pakko olla online.

Nykymaailmassa on paljon erilaisia yhteisöpalveluja, on Facebookkia, Twitteria, Instagramia jne jne...Näyttää aika loputtomalta tuo suo. Olen hyvin kokeilunhaluinen ja kuulunkin useaan paikkaan, toiset niistä jäävät hetkellisen alkuhuuman jälkeen pölyttömään ja toisissa paikoissa aikaa vietetään enemmän, joskus jopa liikaa.

Muistan, kun Facebookkia oli vielä sängyssä pakko tsekata, josko sinne olisi tullut jotain tärkeetä. Harvemmin oli. Nykyään Facebookin inbox-viestit, kommentoinnit ja tapahtumakutsut tulevat automaattisesti mulla puhelimeen. Tuntuu että on koko ajan online, vaikka aina ei haluakkaan. Puhelin facebookkaaminen on lähinnä mulle ajantappoa tai joskus (yleensä harvoin) jonkun tiedon etsimistä (esim. tapahtumat).

Tuntuu kuitenkin siltä, että ihmiset, joiden kavereita ole Facebookissa, olettavat että olen online kyseisessä palvelussa 24/7. Nykyään yöksi nappaan puhelimen nettiyhteydet poispäältä, jolloin yöllä, jos katson kelloa ei ole puhelin muisuttamassa miljoonasta eri asiasta, mitä Facebook minulle syöttää.

Monta kertaa on käynyt niin, että saan äkäisen tekstiviestin, "Mikset vastaa FB:ssä?", jolloin ihmettelen, miten olisin voinut vastata kun en ole vieraillut välttämättä koko päivänä kyseissä mediassa. Toisaalta joskus itsekin olen hermorauniona, kun kaveri näkyy online-tilassa, eikä vastaile viestiin, joka saattaisi olla hyvinkin tärkeä. Mutta nykyään sitä itsekin muistaa, että online tila ei välttämättä ole todellista reaaliajassa olemista, vaikka viestit siirtyvätkin puhelimiin ja tablet-laitteisiin myös luettaviksi. Ihmiset elävät todellista online-elämää nyt ja tässä hetkessä.