Työviikko on lopuillaan. Tänään on suunnitelmissa askarrella
joulukortteja työkaverin kanssa. Oon jo vähän etukäteen kortteja tehnyt
kirjekavereille, jotka asuvat kauempana ja postin kulku kestää kauemmin.
Mutta vielä olisi paljon tehtävää.
Eilen kävin Tigerissa, josta
lähti 6 kpl:tta kuvioteippejä matkaan 2 eurolla. Ostin myös
kuumaliimapyssyyn glitter-liimoja, paketissa taisi olla puikkoja 10
kpl:tta ja hintaa oli 2 euroa. En yhtään tiedä millaista tuo
glitter-liima on, mutta kerron myöhemmin kokemuksista, kunhan pääsen
testailemaan noita.
Tällä viikolla on tullut paljon kirjeitä, ja
tällä hetkellä on hieman jonoa vastaamisessa. Tosin aika hyvälle
mallille olen saanut jo. Enää yksi kirje jonossa, johon pääsen
vastailemaan loppuviikon kuluessa.
Tämä lähdössä Suomeen |
Postcrossing-kortti lähdössä Valko-Venäjälle |
Tämäkin Suomeen matkalla |
Suomalaiselle tämäkin. |
Viime viikonloppuna meillä oli työporukalla pikkujoulut. Käytiin
syömässä japanilaisessa ravintolassa Marusekissa, jossa olen käynyt
kolmesti aiemminkin. Tällä kertaa meille oli varattu oma, yksityinen
tila, joka oli oikein kiva idea, koska meitä oli 8 (äänekästä) henkilöä,
joten ei tarvinnut pelätä että olisimme häirinneet muita ravintolassa
olleita asiakkaita.
Valitettavasti alkuruokia ei tullut tilattua, mutta illan kohokohta; sushit pääsivät kuvaan asti,
ennen kuin tuli syötyä. Tässä oli kahdelle hengelle pääruoka
Nam nam! |
Nämäkin oli herkkua! |
Lähetä kommentti