Lahjapaperit hyötykäyttöön



Pitkästä aikaa täällä. Tuntuu, että kirjeiden kirjoittelu on hieman
"tökkinyt", enkä ole oikeastaan saanut kuvailtua lähteneitä tai saapuneita
kirjeitä.

Syntymäpäivälahjojen ohessa sain hyviä askartelumatskuja
käärepapereista ja täytepapereista.

Tuo must-valko -raidallinen kuori on tehty Marimekon lahjapaperista,
sekä tekstinpätkä on pakkauspaperista leikattua. Sain tota pakkauspaperia
kaksi arkillista, ja papereissa on suomen- ja englanninkielisiä
runoja/aforismeja. Mielestäni hauska idea, ja olenkin
eilisten askartelujen lomassa käyttänyt pariin muuhunkin
kirjekuoreen papereista leikattuja runoja.







Olen myös nähnyt tässä ranskalaista kirjekaveriani Noémieta pari kertaa.
On niin kiva saada kasvot ja oikea ihminen kirjeiden taakse. Noémie
kävi myös synttäreilläni viime viikonloppuna, toivottavasti tyttö ei pelästynyt
suomalaista juhlintakulttuuria. Eikä tällä kertaa se ollut edes pahimmasta päästä.
Sain myös suoraan Ranskasta tuotuja tulijaisia, ja paikalliset pikkuleivät olivat
todella hyviä. Ne keksit eivät kauaa meillä säilyneet.











perjantai 23. toukokuuta 2014

Lähetä kommentti

About

20-Vuotias kirjoittelee elämästään, harrastuksestaan: postcrossingista sekä kirjeenvaihdosta. Tarinoita sieltä ja vähän täältä. Liityhän lukijaksi! Yhteys: closedangel(at)gmail.com

Lukijat

Sisällön tarjoaa Blogger.

Blog Archive